Meistä

Moi!

Olemme kaksi Turussa työskentelevää kuvataiteilijaa: Satu Haiko ja Lilli Haapala. Meitä yhdistää kiinnostus pyhän käsitteeseen ja kokemukseen. Päätimme alkuvuodesta aloittaa yhteisen projektin pyhä- teeman ympärille, samalla tutkien mitä sanalla oikein tarkoitetaan, kun se riisutaan niin monista sitä kuvaavista mielleyhtymistä. Alamme nyt kirjoittaa tätä blogia käytyjen keskustelujen ja tämän taideprojektimme pohjalta.

“Pyhä”

Suomen kielessä sana ”pyhä” on tarkoittanut mm. aidattua, eristettyä ja rajattua aluetta. Nykyisin käsite kertoo ennemminkin rajallisuudesta henkisessä mielessä, kuin konkreettisista rajoista. ”Pyhä” on ihmisen itselleen asettama raja ja alue sen takana.

Pyhä on jotain joka on olemassa mutta jota on vaikeaa käsitellä kielellisesti, jotakin sellaista jota parhaiten kuvailemaan sopisi kenties selittämätön.

“Metsänpeitto”

Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Usein tarinoissa metsänpeittoon myös eksytään. Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta.

On myös erilaisia keinoja löytää metsänpeittoon joutunut, kuten juuriston tai solmuun väännetyn puun läpi katselu, jalanjälkien kääntäminen ympäri tai veden kaataminen jälkiin. Myös kadonneen etsijä on voinut kääntää vaatteitaan nurin päin. Päästäjä oli tietäjä, joka kykeni palauttamaan metsänpeittoon joutuneen.

Monien mielessä ainoa oikea suomalainen metsä on täysin koskematon aarniometsä. Tällaiset metsät ovat nykyisin tarkkaan rajattuja alueita ja ne ovat hyvin harvinaisia. Tilalle ovat tulleet istutetut talousmetsät ja hakkuuaukiot. Kulutamme metsiämme joka päivä ajattelematta asiaa sen kummemmin. Onko entisaikojen arvostus ja pyhyys metsiä kohtaan kuollut, vai onko pyhä vain piilossa? Kykeneekö ihminen vielä hahmottamaan ja kunnioittamaan muun luonnon rajoja? Entä kunnioittamaan toisen ihmisen pyhää?

Teokset Kuusiston Taidekartanon Ajan kuva-näyttelyyn

Kuusiston kartanolle 29.6.2017 avautuvassa Ajan kuva näyttelyssä pohditaan pyhää niin sisällä kuin lähimetsän Kappelinmäellä. Kappelinmäelle rakentuu vuosien kuluessa lahopuuveistos-puutarha jonne mekin toteutamme teoksen. Se olkoon muistomerkki kaikille rajan taa menneille, mutta myös  samalla pysähdyshetki pyhän äärelle, kaikille teoksen luona vieraileville. Sisälle kartanoon rakentuu paperi-installaatio josta alkaa osallistava teos metsään: metsänpeittoon. Käymme näyttelyn aikana keskusteluja siitä miten pyhä ja arvostus nykyään käsitetään ja onko pyhästä metsiä ja luontoa kohtaa nykyisin tietoakaan.

 Kuva: Google maps ja Lilli Haapala (Kappelinmäen alue, Kuusisto)

Meistä lyhyesti

Haapalan sekä Haikon teoksissa paperi ja puu nousevat vahvaan rooliin. Heitä kumpaakin kiinnostaa ajatus materiaalien muodonmuutoksista ja se kuinka ihminen vaikuttaa muutokseen. Puu on ollut suomalaisessa muinaisuskossa pyhä ja yhteys ylös että alas ihmisen rajan taakse. Puut luovat metsän rakenteet. 

Lilli Haapala (synt. 1984) on turkulainen kuvataiteilija joka työskentelee installaatioiden, valokuvan, videon ja äänen parissa. Haapala pohtii teostensa kautta ihmisen suhdetta ympäristöönsä. Työt ilmentävätkin usein eri todellisuuksien välisiä rajapintoja. Haapala on valmistunut Turun AMK:n Turun taideakatemian valokuvataiteen linjalta kuvataiteilijaksi ja suorittaa parhaillaan maisteriopintojaan Helsingin Kuvataideakatemiassa. Hänen töitään on ollut esillä useissa yksityis-, yhteis- ja ryhmänäyttelyissä. Haapala on Valokuvakeskus Perin, KUKA ry:n ja Suomen biotaiteen seuran jäsen.

Satu Haiko (synt.1991) on Kankaanpään taidekoulusta maalauksen linjalta v. 2014 valmistunut kuvataiteilija. Pääasiassa Haiko maalaa, mutta myös piirtäminen on hänen työskentelyssään vahvasti läsnä. Aiheensa hän ammentaa teoksiinsa usein kokemuksellisuudesta suhteessa ympäristöön. Viimeaikoina on hän suosinut teoksissaan hiiltä, joka onkin kuin muisto metsästä. Hän on kiinnostunut pyhästä kokemuksena, siitä kuinka se havaitaan ja tajutaan. Haiko asuu ja työskentelee Turussa ja on Kuka ry:n jäsen.